Tuskin kukaan enää yrittääkään seurata tätä blogia, mut haluun nyt kumminki vaan tulla kertomaan vähän mun nykytilasta.

Mulla on kavereita meidänluokalla

Oon oppinu taas vähän luottamaan ihmisiin ja elämään hetkessä

Mulla on mielialalääkkeet jotka oikeesti auttaa.

Mä oon päässy yli siitä mun "ystävästä". Okei, välillä sattuu, mut aika harvoin kumminki

Oon tutustunu järettömän suloiseen tyttöön, jonka on tietty tosi helppo satuttaa mua, mut kaikesta pääsee yli, kaikkee pitää kokeilla, ja tää kaikki on vaan elämää. Ei sen enempää <:

Mä oon edelleen huono luottamaan ihmisiin, mut parempaan suuntaan ollaan menossa

Mä tukeudun edelleen liikaa ihmisiin ja muodostan liian syviä kiintymyssuhteita liian nopeesti, mut ehkä mä vielä joskus opin tästäkin

Mulla ei aina mee erityisen hyvin, mut paljon paremmin

 

Elämä on virheiden tekemistä, kipua, surua ja vihaa, mutta elämä on myös ystäviä, iloa, rakkautta ja niitä pieniä hetkiä, jotka sä tuut muistamaan koko loppuelämäs.

Mikä tärkeintä, mä voin taas sanoo olevani onnellinen. Eikä tää oo mikää "suurijamahtava älynväläys", vaan tätä on jatkunu jo aika pitkään. Vielä tulee huonoja hetkiä, mut vielä tulee myös niitä helvetin hienoja hetkiä, jotka muistuttaa miten mahtavaa elämä on.

wiu :3

-Nyyti

Mä en vaan ymmärrä tätä enää. Mä en todellakaan ymmärrä, miten maailma voi olla näin epäreilu ja ihmiset näin julmia.

Rakastan mun uutta koulua. Se on ihana, ja viihdyn siellä tosi hyvin ja tykkään opettajista jne. Mutta. Ainakin yks ihminen välttelee mua tarkotuksella, ja on vissiin saattanu levittää musta jotain perättömiä juttuja. Muut on neutraaleja. Kyllä ne välillä juttelee mun kanssa, mut jotenki en pääse siihen luokkaan sisään ollenkaan. Välillä tuntuu kuin oisin näkymätön. En syytä niitä siitä, mut mun ei vaan olis pitäny syntyä ihmiseksi. Just kun kaikki järjesty, kaikki meni niin hyvin. Liian hyvin...

Ihminen, jota kukaan ei tavoita.
Ihminen, jota kukaan ei arvosta.
Ihminen, jota kukaan ei huomaa.
Ihminen, jota kukaan ei tunne.
Ihminen, joka yritti mutta luovutti.
Ihminen, joka ei koskaan
kuulunut joukkoon.
Ihminen, joka ikuisesti
on ihmisten tavoittamattomissa.

Tähän asti se ei haitannut, kyllä se siitä. Mut nyt kun aloin ajattelemaan, niin onhan tää jo vähän liikaa vaadittu. Edellisellä luokalla mulla oli sentään kavereita (ja hyviä kavereita onkin!), mutta nyt ei yhtään.
Mutta mä uskon että tää selkenee tästä kyllä. Jos ei, en aatellut jäädä kattelemaan sitä, vaan vaihdan koulua kesken opintojen. Mä en jaksa enää.

Muuten menny ihan hyvin. Kyllä tääkin varmaan tästä..

Meiän 8-viikkonen kissanpentu kävi eilen meillä kylässä. Se oli aivan käsittämätöntä. Ihan kun mä olisin heränny jostain unesta ja avannu silmäni taas uuten päivään. Joko oon eläny melkosessa sumussa ja tää on saanu mut viimein taas heräämään, tai sitten se kissa anto mulle jotain ylimäärästä vaoimaa. Luultavasti kumpaakin...

 Mut tätä mä en oikeesti osaa kuvailla. Tää on jotain niin hyvää, liian hyvää. Nyt mä viimeistään tiedän etten enää putoo. Ei kissat yleisesti mene koirien ohi, mutta tästä lähtien mulla tulee luultavasti aina olemaan kissoja. Nyt pitää vaan oottaa vielä muutama viikko että se kisu tulee meille lopullisesti. Meidän pieni nyytti, joka kiipesi määrätietoisesti mun syliin nukkumaan aina kun alko väsyttämään..... <33
 

Maailman rakkaimmalle kissalle.. <3

-Nyyti

www.youtube.com/watch

Mut joku aamu, mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan:
sinä selvisit, ja kelpaat kelle vaan.

Kuuntelin tätä biisiä paljon muistaakseni joskus viime talven aikoihin. Nyt kuuntelin tätä pitkästä aikaa, ihan vaan huvikseni kun kokeilin tuleeko erilaisia vai samanlaisia fiiliksiä "vanhoista" biiseistä. Mulle ton ylläolevan kohdan 'aamu' tarkotti koulun loppumista, peruskoulun päätöstä. Ja nyt kun kuuntelin sen uudestaan, tajusin että mähän selvisin!!! Mä vaan porskutin läpi peruskoulun, ja tässä sitä nyt ollaan, vieläkin yhtenä kappaleena. :)

Samalla huomasin etsineeni jatkuvasti helpotusta pahaan olooni eläimistä, muista ihmisistä tai muusta ulkopuolisesta, enkä juuri ollenkaan älynnyt keskittyä itseeni, sinne missä kaikki tapahtui ja mistä kaikki lähti. Oon ollu aika sokea..

Nyt kaikki on paremmin.

-Nyyti

Juu, sain hyvän muistutuksen siitä mikä mun elämässä on oikeesti tärkeintä.

Olin toissayönä mukana saattamassa yhden karvaisen ystävän ikuiseen uneen. Ei ollu mun, mutta silti järjettömän tärkee. Aioin ensin olla kirjottamatta koko asiasta mut mun on pakko käsitellä tää asia jotenkin. Että voi siis tulla hyvinkin sekavaa tekstiä.
Toisaalta nyt on hyvä olla kun tietää ettei se kärsi enää. Mutta onhan se raskasta. Tää kuitenkin muistutti mua elämän arvoista ja tärkeysjärjestyksestä. Se että mä ruikutan jonkun kaverin perään, on tän rinnallla mulle aika säälittävää. Ihmiskohtaistahan se on, mutta mulla eläimet onniin paljon ihmistä korkeammalla tasolla että ne on tuskin edes verrattavissa toisiinsa.

Matka tuntu loputtoman pitkältä, mutta siinä sain ajatella asioita. Sanaakaan ei sanottu, eikä edes tarvinnut. Mutta paluumatkalla mulla oli tasan yks ajatus päässä:
heippa ___, ei sun tartte enää jaksaa..

Istuttiin kahteen asti yöllä sitten yhden ihmisen kanssa niiden olohuoneen sohvalla, ihan kahdestaan, lähinnä sanomatta mitään. Lopulta oli ihan hyvä olla.

Muuta mä en haluakaan sanoa, ja voi olla että lopetan tän blogin kokonaan. Onhan mulla paha mieli joo, mutta näin on paljon parempi. Harkitsen lopettamista ihan poitiivisista syistä. Koska nyt mä oikeesti alan nousta tästä, mä tiedän sen. Mä en putoo enää, oon ihan varma siitä. Ja vaikka pelkäsin että yksikin menetys kaataa mutkin, siinä kävikin päinvastoin: nyt mä tunnen itteni paljon vahvemmaksi. Sain huomata että menetys voi tuoda tullessaan jotain uutta ja yllättävää, ja opin miten helpottavaa jonkun rakkaan kuolema voi välillä olla. En pelkää enää kuolemaa. :)
 

-Nyyti

Hyvää Matkaa...