Mä oon yksinäinen. Ahdistun isossa väkijoukossa, myös jovilla. Lähin sieltä tänään kesken kaiken. Juteltiin yhen kaverin kans siellä jonkun aikaa, sit lopulta päätin lähtee kotiin ja se tarjoutu viemään mut autolla. Oli tosi mukava jutella ihan rauhassa, ilman et muut häiritsi. Se oli kokonaan mun. <3

Mut en mä enää tiedä minne karata. Pelkään. Kaikki mahdollinen käy päälle, enkä käy jovillakaan kun siinä toivossa että näkisin yhen tietyn ystävän. Ja tavan takaa.

Mut oli kiva jutella, ja olin lapsellisen otettu että sain oikeesti ihan kahestaan jutella mua kolme-neljä vuotta vanhemman kaverin kanssa. Ja sain halin ennen ku nousin autosta. Ehkä onnen salaisuus tosiaan on niissä pienissä hetkissä, meni muuten kuinka huonosti hyvänsä. Mut lähinnä mun olo on sellai tyyliin miten täält pääsee pois. Kun tietäis edes mistä mä haluan pois.

Tää on hankalaa... Ja voin sanoo että vihaan mielialojen heittelyä. -_-

-Nyyti