Minne mä oon itteni kadottanut?

Jossain tuli vastaan kysymys "nauratko enemmän kuin itket?" ja kun rupesin miettii ni en voi vastata myöntävästi. En enää. Mut mä haluisin vastata myöntävästi. Okei, mä oon itkuherkkä ja ehkä vastaus on siksi kielteinen, mut en mä enää nykyään kauheesti naura, en ainakaan aidosti. Joskus mä pakotan itteni nauramaan voidakseni helpottaa pahaa oloa.

Ja tätä yksinäisyyttä mä en ymmärrä itekään. On mulla ystäviä, paljon enemmän kun monella muulla, ja kavereita sitäkin enemmän, mut mä en vaan osaa olla ihmisten seurassa. Jos on yks tai pari kaveria niin menee, mut iso porukka on liikaa. Mä tunnen itteni ulkopuoliseksi, varsinkin jos ne nauraa tmv.

En menny tänään kouluun. En vaan pysty. Liikaa huutoa ja ääniä, liikaa kaikkea. Liikaa nipottavia opettajia, liikaa nauravia kavereita. Miten mä oon vajonnu näin alas..?
Mun ainoo lohdutus on nyt se että tän pitäis olla kausittaista. Eli kohta pitäis mennä taas paremmin. En vaan tiedä millon.. Siinä voi mennä päivä tai kolme kuukautta, who knows. Mutta sillä mä yritän pärjätä. Ja sillä et ensvknloppuna on vika isoskoulutusleiri, ja nää leirit on kyl ehkä parsoja leirejä ikinä. Joten siellä viimestään yritän päästää irti.

Mut nyt mulla on yks ystävä lisää johon luotan. En kuitenkaa tiedä mistään mitään. Ehkä tää tästä, tuskin tää loputtomiin kestää...

-Nyyti