Nyt kun oon kipeenä, koira on vielä tavallistakin huomionkipeempi. Ja mä tajusin jotain käsittämätöntä kun katoin telkkaria, kun koira makas mun jalkojen välissä pää mun mahan päällä ja katto mua silmiin. Aina kun mä lopetin rapsuttelun, se nosti päänsä ja tunki kuononsa mun käden alle, jos ei vieläkään tehonnu ni vähän vikisi. Ja mietin, et mitä multa oikeestaan puuttuu? Mulla on kaikki välttämätön: perhe. En mä tartte muuta. Jokainen määritelköön perheensä itse, mutta mulla siihen sisältyy koira ja ystävät. Ja äitikin kai..

Todellisuudessahan äiti sais samantien selville oonko kipee vai en, kun se vaan kattois tota koiraa. Sillon kun oon fyysisesti kipee, se antaa mun muuten olla mut heti kun päästän minkä tahansa edes kutsuvaa muistuttavan äänen, se sinkoo paikalle, eikä ruinaa mua ollenkaan leikkimään. Sillon ku mulla on henkisesti paha olo, se nuolee paljon enemmän ja seurailee mua sinne tänne, ja sillon kun oon ihan okei ni se tulee iloimielin rapsuteltavaksi ja muuta muttei yhtä kiihkeesti kun jos oon kipee, mutta kerjää leikkikaveria sitäkin enemmän.

Mä en vaan käsitä miten maailmassa voi olla jotain noin puhdasta olentoa. Puhun nyt koirista yleensä, en vain omastani. Ihmisillä on liikaa kiirettä ja ajatuksia pysähtyä nauttimaan elämän pienistä hetkistä. Mut esim. mun koira, kun se makas mun sylissä ja laski päänsä huokasten mun mahalle, siitä näki et se on onnellinen. Just sillon. Koirilla ei oo ajantajua, Luojalle kiitos siitä. Ajantaju pitäis luokittaa synniksi tai jotain. Se tuhoaa elämiä, saa ihmiset kulkemaan ajan läpi niinku junat, unohtaen katella maisemia, ja liian nopeesti. Koira ottaa jokaisesta hetkestä kaiken irti, miettimättä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Siispä mä oon nyt tehny vahvan päätöksen, sellasen joka lukeutuu niihin mitä mä en riko ikinä.  Mä paranen tästä hiton masennuksesta mun ekan koiran aikana. Koska ensinnäkin kun mun koira ei enää jaksa, mun pitää olla täysin terve kestääkseni sen ja ollakseni täysillä tukena mun koiralle sen viimesinä hetkinä. Ja toisekseen, mun koira ei ansaitse tällasta. Mä haluun kouluttaa mun koirasta noi pikkujutut pois mitä oon sille virheitä tehdessäni jättäny tai luonu. Mikään ei enää lannista mua.

Mä tiedän et tulee vielä huonojakin kausia, mut mä kirjotan mun kalenterin joka sivulle, sängynlaitaan, vessanseinään, keittiöön, vähän kaikkialle jotain rohkasevaa. En vaan tiedä mitä. Ja jos joku ei vielä ymmärtäny, en aatellu kirjottaa suoraan seinään vaan esim. paperille. ;)

Saattepa nähdä.

-Nyyti